Lasten äänihuulikyhmyt (J38.2)

Taustaa

Lasten äänihuulikyhmyistä käytetään usein nimeä ”huutajan kyhmyt”. Ne ilmaantuvat tavallisesti niihin aikoihin, kun lapsi opettelee puhumaan. Vanhemmat kuvailevat reippaan äänenkäyttäjän, johtajatyypin, jonka ääni kuuluu lasten leikeissä ylimmäisenä. Taustalla on usein myös voimakas taustamelu: ehkä päiväkotiryhmä on iso ja sisaruksia on paljon. Pojilla äänihuulikyhmyt ovat tavallisempia kuin tytöillä.

Joissakin ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu äänihuulikyhmyjen aiheuttavan lapsille stressiä ja mielipahaa, mutta Suomessa lapset ja vanhemmat eivät yleensä tunnu kärsivän kovasti tilanteesta – usein asiaan kiinnittää huomiota joku vieraampi aikuinen, kuten neuvolatäti tai alakoulun opettaja.

Hoito

Koska äänihuulikyhmyt johtuvat pitkään jatkuneesta, reippaasta äänenkäytöstä, tämän pysyvä rauhoittaminen olisi ainoa tepsivä hoitokeino. Sellaista muutosta en ole vielä koskaan nähnyt lapsella. Koska käytännössä on siis mahdotonta tehdä mitään radikaalia, ei koko asiasta kannata ottaa mielestäni paineita. Toki terveen lautamiesjärjen käyttö on jälleen paikallaan: ”ei huudeta stereoiden ja telkkarin päälle”. Vanhasta kirjallisuudesta voi löytää ajatuksen, että sopivat ääniharjoitukset hioisivat kyhmyjä pienemmiksi. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole.

Poikien äänihuulikyhmyt häviävät itsestään äänenmurroksen yhteydessä. Sen on sanottu johtuvan siitä, että pitää ruveta puhumaan tytöille lempeästi. Ainakin taustalla on äänihuulten voimakas kasvu, jonka myötä värähdysten määrä sekunnissa putoaa alle puoleen: samalla äänihuulten limakalvon kuormitus kevenee.

Tyttöjen äänihuulikyhmyillä on taipumus pysyä aikuisikään, koska kurkunpään tilanteessa ei tapahdu murrosiässä yhtä dramaattista muutosta kuin pojilla. Jos ääniongelmat haittaavat harrastuksia tai askarruttavat ammattia valitessa, kannattaa palata foniatrille: sitten voidaan pohtia asioita aikuisen näkökulmasta.